Conscientia
Menetelmän lähteistä
Conscientia-menetelmän kehittäminen alkoi 1980-luvun alussa yhteistyössä asiakkaiden, psykoanalyytikkojen, terapeuttien, terveysalan ammattilaisten, oppilaiden, opettajien, koulunjohtajien, kuraattorien, sosiaalityöntekijöiden, johdon konsulttien sekä kansanliikkeiden aktivistien kanssa. Ajatuksena on yhdistää yksilöllistä ja yhteisöllistä näkökulmaa. Työ on tehty pääasiassa Suomessa, Ruotsissa ja Brasiliassa erityisesti Maattomien maatyöläisten liikkeen (Movimento dos Trabalhadores Rurais sem Terra MST) työosuuskunnissa ja oppilaitoksissa. Seuraavassa siteerataan ja pohditaan muutamia lähteitä ja pohditaan joidenkin ajattelijoiden käsityksiä, joissa näkyy yhteys menetelmän viitekehykseen:
Hippokratesta (kreikkalainen lääkäri, noin 460–370 eaa.) pidetään lääketieteen isänä. Hänen mukaansa terveys on ihmisen sisäistä harmoniaa sekä hänen ja hänen ympäristönsä välistä harmoniaa. Terveys merkitsee tietoisuutta vallitsevista ristiriidoista ja pyrkimystä elää luonnon lakien mukaan. Lähes sama ajatus, jonka François Voltaire (ranskalainen kirjailija ja valistusfilosofi, 1694–1778) on ilmaissut: ”Lääketieteen tehtävä on rauhoittaa potilas, jotta luonto voi parantaa sairauden.”
Sokrates (kreikkalainen filosofi, noin 470–399 eaa.) uskoi, että totuus on olemassa ihmisen sisimmässä. Filosofin tehtävänä on toimia kätilönä, auttaa tietoisuuden synnyttämisessä vuoropuhelun avulla. Sokrateen filosofian tärkeänä teemana oli ”tunne itsesi”. Hän pohti ihmisen ristiriitaisuutta, iloa ja kärsimystä. Hän toi esiin ajatuksen ettei ihminen tee pahaa tietoisesti, jos ihminen hyväksyy tietoisuuden kielteisestä tarkoitusperästään, hän ei toteuta sitä. Kielteinen toiminta edellyttää aina tietoisuuden kieltämistä. Hän antoi myös inspiraation havaintoon, että se mitä ihminen tekee toiselle on seurausta hänen sisäisestä toiminnasta tunteen ja ajatuksen tasolla. Näin ollen ihminen on itsensä ensimmäinen kohde siis uhri sekä hyvässä että pahassa.
Aristoteles (kreikkalainen tiedemies, filosofi, noin 384–322 eaa.) nimitti kaikkeuden alkulähdettä ensimmäiseksi moottoriksi, jota kuvasi puhtaana toimintana, eli äärettömän intensiivisenä toimintana hyvyydessä, totuudessa ja kauneudessa. Ensimmäinen moottori sai nimekseen kristinuskossa Jumala, täydellinen rakkaus luomistyössä. Juutalaisuus, kristinusko ja islamilaisuus näkevät ihmisen Jahven, Jumalan ja Allahin kuvana, siis puhtaan toiminnan kuvana. Kun ihminen toimii rakkaudellisesti, on hän oma itsensä.
Platonin (kreikkalainen filosofi, noin 428–348 eaa.) mukaan emme voi luottaa psyykkiseen toimintaamme, mutta voimme luottaa siihen, mitä järki kertoo meille, koska järki on sama kaikilla ihmisillä. Hänellä oli käsitys, että ihmisillä on yhteys universaaliin totuuteen jollakin eettisellä tavalla, jota hän kutsui järjeksi.
Augustinus (kirkkoisä, filosofi, teologi, Rooman valtakunta, 354–430) katsoi, että paha on Jumalan poissaoloa, siis hyvän poissaoloa, hyvän kieltämistä. Pahaa ei ole olemassa itsestään.
Emanuel Swedenborg (ruotsalainen tiedemies, filosofi, mystikko, 1688–1772): ”Rakkaudella ja viisaudella ei ole mitään arvoa, jos niitä ei toteuteta. Ne ovat vain fantasioita eivätkä muutu todellisiksi ennen kuin ne toteutetaan. Pieni tulipalo sammuu myrskyssä, kun taas suuri palo kasvaa myrskyn avulla. Siten heikko usko heikkenee vaikeuksien edessä, kun ne taas vahvistavat vahvaa uskoa.”
Søren Kierkegaard (tanskalainen filosofi, eksistentialisti, 1813–1855) sekä Karl Jaspers (saksalainen filosofi, 1883–1969) käsittivät, että ihmisen olemassaoloa määrittelee jokin, joka ulottuu rajallisen, konkreettisen elämän ulkopuolelle. Ihmisolennot liittyvät toisiinsa transsendenttisen (metafyysisen) kehon kautta. Eksistentialisti uskoo, että ihmisellä on vapaus valita, hän on vastuussa valinnoistaan ja tiedostaa niiden vaikutukset eri tasoilla. Eettinen mieli, tietoisuus, jotta voimme nähdä aikeemme ja väärät valintamme. Kaikilla valinnoilla on tarkoitus metafyysisessä, eli aineellisen olemassaolon ulkopuolella, tuonpuoleisessa. Perusolemus on olemassa itsestään, olemassaolo on perusolemuksen vääristymä, ihmisen kielteisten valintojen seurausta.
Fjodor Dostojevski (venäläinen kirjailija, 1821–1881) kirjoitti, että ihmisen toiminnan perustelu on paljon monimutkaisempaa ja epäselvempää kuin ymmärrämme. Ihmisillä on kyky ruokkia sieluaan kaikkein korkeimmilla ihanteilla ja mitä vääristyneimmillä aikomuksilla – samanaikaisesti ja uskoen hyviin aikomuksiinsa. Hän kirjoitti myös, että ilman puhdasta sydäntä ei ole täydellistä tietoisuutta. Tiedämme huomaamattamme, tuntemalla. Totuus on meissä, mihin liittyy tietoisuus ulkomaailmasta. Kirjassaan Keskenkasvuinen hän toteaa: ”Toisen onni on oman onnen perusta.” Hän kirjoittaa, että nauru edellyttää ennen muuta aitoutta. Vain lapset osaavat nauraa täydellisen ihanasti – siksi he niin hurmaavia ovatkin.
Anton Makarenko (venäläinen pedagogi, 1888–1939) kehitti Maxim Gorkin (venäläinen ajattelija ja kirjailija, 1868–1936) innoittamana oman pedagogisen linjansa. Hän korosti, että lapselle on haitallista sopeutua joutilaaseen ja tarkoituksettomaan elämään. Hän avasi yhteisöjä hylätyille ja rikollisille nuorille periaatteena kiintymykseen, kunnioitukseen, selkeisiin yhteisiin sääntöihin, yhteistyöhön ja demokratiaan perustuva inhimillinen kehitys. Makarenko antoi äänen lapsuudelle ottaessaan huomioon nuorten tunteet ja oikeuden ilmaista mielipiteitään ja keskustella tarpeistaan.
Logoterapian (tai olemassaolon tarkoituksen analysoinnin) tavoitteena on sen perustajan Viktor Franklin (itävaltalainen neurologi ja psykiatri, 1905–1997) mukaan elämän tarkoitus ja vastuullisuus. Ihmisen olemassaolo ylittää aina itsensä, hakee aina tarkoitustaan. Logoterapiassa puhutaan ”tarkoituksen tahtomisesta”. Kaikissa uskonnoissa on loppujen lopuksi aina kyseessä sama usko: usko perimmäiseen tarkoitukseen. Emme ole lähestymässä universaalia uskontoa, vaan sen sijaan henkilökohtaista uskonnollisuutta, jossa itse kukin löytää oman henkilökohtaisen kielensä kääntyessään Jumalan puoleen. Eri puhekieliä on suuri joukko. Kukaan ei voi väittää, että hänen kielensä olisi muita parempi.
Frankl käsitti omantunnon ilmiönä, joka ylittää ihmisen oman olemassaolon, ja siten hän ymmärtää olemassaolonsa transsendentaalisessa perspektiivissä. Omatuntoni on siis jotakin enemmän kuin minuuteni, jonkin toisen äänitorvi. Ihminen havaitsee tämän äänen – transsendentaalisen äänen.
Frankl kirjoitti kirjassaan Tiedostamaton Jumala – Psykoterapia ja uskonto, että olemassaolo on vastuullista elämää. Logoterapiassa on mukana henkinen taso, vapaus, jonka puitteissa ihmisen elinkaarta käsitellään jonakin, jota ei ole määrittänyt yksinomaan perimä, vaistot ja sosiaaliset suhteet, vaan siihen sisältyy vapaus ja siten vastuu. Vapaus sisältää mysteerin, tieteelle tavoittelemattoman tason. Mysteeri avaa tilan uskolle. Uskonnollisuus merkitsee, että etsimme aina alitajuisesti Jumalaa, että meillä on jo tiedostamaton suhde Jumalaan. Pakkoneuroosissa (yliherkkään tietoisuuteen liittyvä huolellinen tarkkuus) ongelmana on se, että henkilö haluaa ylittää kykynsä ihmisolentona. Mitä laajempi pohdinnan kohde on, sitä vaikeampaa sitä on ymmärtää. Rajallisen olennon ei ole mahdollista ymmärtää ääretöntä ajatusta. Tähän loppuu tiede ja sanojen viisaus, kuten Blaise Pascal (ranskalainen matemaatikko, fyysikko, filosofi, 1623–1662) sanoi: ”Sydämellä on syynsä, joita järki ei koskaan ymmärrä.” Jopa toivottomassa tilanteessa ihmiset löytävät merkityksen.
Maria von Ebner-Eschenbach (itävaltalainen kirjailija, 1830–1916): ”Ole tahtosi herra ja omantuntosi palvelija”
Albert Einsteinin (saksanjuutalainen teoreettinen fyysikko, USA, 1879–1955) mukaan kasvatuksen tarkoitus on herättää ihmisen luontaisia kykyjä ja uteliaisuutta, kehittää vastuuntuntoa muita ihmisiä kohtaan. Hän arvosteli koulua, joka ihmisyyden sijaan eriarvoistaa ja luo yksilölle kilpailuhenkisyyttä tukien varauksettomasti yhteiskuntaa, jossa elämme. Ihmistä on arvioitava sen mukaan, mitä hän antaa, eikä sen mukaan, mitä hän pystyy hankkimaan itselleen. Einsteinin mielestä pahinta nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että kouluissa käytetään pelkoa, valtaa ja keinotekoista auktoriteettia menetelminä, joilla on erityisesti psykologinen vahingollinen vaikutus onnellisuuteen, eettisyyteen ja sosiaalisuuteen. Ne heikentävät opiskelijan itseluottamusta ja tuottavat alistujia. Hän kehotti panostamaan koulutuksessa ideoihin, jotka korostavat iloa. Hän sanoi, että opettajan tehtävänä oli herättää työn ja tietämisen iloa, joka on luovuuden moottori. Niin voitaisiin saavuttaa yhteisölle yhteistä hyvää. Tärkein motivaatio on työnilo, ilo saavutetuista tuloksista ja tieto näiden tulosten arvosta yhteisölle.
Paulo Freiren (brasilialainen kasvatusfilosofi, pedagogi, 1921–1997) mukaan lukutaidon opettamisen tulee olla samalla sosiaalisen tietoisuuden avaamista siinä muodossa, että se asettaa opiskelijat aktiivisiksi olennoiksi, joiden kanssa dialektinen keskustelu voi onnistua vain vuorovaikutteisena prosessina. Oppimisen aihe on ymmärrettävä sen kulttuurisista lähtökohdista, hetkestä ja tilasta, jossa ihminen elää. Dialoginen oppiminen on tallentavan oppimisen vastakohta. Uusliberaalisessa kontekstissa epätasa-arvoa pidetään positiivisena ja luonnollisena asiana, joka heijastaa alistavaa arvomaailmaa osana hyväksyttävää kulttuuria. Hän havaitsi tärkeän psykoanalyyttisen näkemyksen, että sorretuista tulee sortajia. Kun joudumme psyykkisen alistamisen kohteeksi, sen vaikutus ohjaa meitä tottumaan alistukseen normaalina tilana ja siten tapana elää. Näin opimme alistamaan itseämme. Ja ottaen huomioon Sokrateen ajatuksen tästä seuraa, että pyrimme alistamaan myös muita ja luontoa. Freire korostaa kasvatuksen poliittista merkitystä taisteltaessa yhteiskunnallista sortoa vastaan. Hän sanoo: ”Ei ole olemassa neutraalia (puolueetonta) kasvatusta.” Hänen tunnetuin teoksensa on Sorrettujen pedagogiikka.
Mahatma Gandhi (intialainen rauhanfilosofi, valtiomies, 1869–1948) oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja. Hän oli väkivallattoman vastarinnan, satyagrahan, kehittäjä. Hän käytti tavoitteidensa ajamiseen väkivallattomia keinoja kuten puheita, kirjoja ja artikkeleita sekä paastoja, lakkoja ja marsseja. Gandhin tärkeimpiä periaatteita oli se, että ihmisen ei pitäisi antaa tuskan tai nautinnon järkyttää itseään, vaan hänen tulisi työskennellä hyvän puolesta ilman epäonnistumisen pelkoa tai onnistumisen toivoa. Hänen toinen periaatteensa oli omistamattomuus, jota kautta saavutetaan henkisiä rikkauksia. Kolmas tärkeä periaate oli väkivallattomuus eläviä olentoja kohtaan, mikä sai Gandhin pidättäytymään eläinten syömisestä tai vahingoittamisesta; hän ei surmannut edes myrkkykäärmeitä pihaltaan. Hänen mukaansa eri uskonnot ovat erilaisia teitä samaan päämäärään. Hän uskoi, että yhden uskonnon kannattaja voi ottaa vastaan toisista uskonnoista sen, mikä niissä on hyvää, ja kehotti jokaista lukemaan kaikkien uskontojen kirjoituksia myötätuntoisesti.
Sigmund Freud (itävaltalainen neurologi, psykoanalyytikko, 1856–1939) loi psykoanalyysin, kehitti sille viitekehyksen ja terapeuttisen menetelmän. Hän painotti lapsuuden ihmissuhteiden merkitystä sekä seksuaalisuuden suurta roolia psyykeen terveyteen. Hän käytti termejä tiedostomaton, tietoisuuden torjunta ja trauma kuvatessaan neuroottisuuden syitä. Hän sanoi olevansa ateisti. Hänen tunnettuja lauseitaan ovat muiden muassa: ”Useimmat ihmiset eivät halua vapautta, koska vapaus sisältää vastuun, ja suuri osa ihmisistä pelkäävät vastuuta.” ”Tukahdetut tunteet eivät kuole koskaan.” ”Mitä täydellisempi ihminen on ulkoisesti, sitä enemmän hänessä on paholaisia”.” Ei lapsi huomiota hae vaan rakkautta.” ”Ilman rakkautta häviämme.” ”Psykoanalyysi on pohjimmiltaan parantamista rakkauden avulla.”
.
Erich Fromm (saksalais-amerikkalainen psykoanalyyttisen opinkehittäjä, humanistifilosofi, demokraattinen sosialisti, 1900–80) yhdisti Karl Marxin (preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi, 1818–83) yhteiskuntakritiikin ja Freudin psykoanalyyttisen ihmiskuvan niin sanotuksi ateistiseksi mystiikaksi. Sekä autoritäärisessä kommunismissa että niin kutsutussa vapaassa kapitalismissa hallitsee ammattipoliitikkojen ja pääoman omistajien byrokraattiluokka. Molemmat ovat täysin materialistisia perusnäkemykseltään huolimatta lännen kristillisestä ideologiasta ja maallisesta vapautusopista idässä. 1800-luvulla ongelmana oli, että Jumala on kuollut, 1900-luvulla ongelma oli, että ihmisyys on kuollut. Tulevaisuudessa vaarana on, että ihminen muuttuu robotiksi. Robotit eivät kapinoi.
Fromm kirjoitti, että meidän täytyy hajauttaa työ ja valtion virastot ja antaa niille inhimilliset mittasuhteet. Talouden sektorilla tarvitsemme kaikkien yrityksessä työskentelevien yhteishallintoa, että heidän aktiivinen ja vastuullinen osallistumisensa olisi mahdollista. Ihmisten hyväksikäyttö on lopetettava ja taloudesta pitää tulla ihmisen kehityksen palvelija. Pääoman tulee palvella työtä, tuotteiden elämää.
Kalevi Vihtori Laurikainen (suomalainen ydinfyysikko, filosofi, 1916–1997) pohti luonnontieteiden ja uskonnon välistä suhdetta. Hänen mukaansa käsitys, että tiede ja uskonto olisivat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, perustui klassisen mekaniikan mukaiseen maailmankuvaan, kun sen sijaan kvanttimekaniikka ja erityisesti siihen liittyvä determinististen lakien korvautuminen tilastollisilla laeilla oli hänen mukaansa pitkälti kumonnut vastaväitteet, joita uskontoa vastaan oli tieteen näkökulmasta esitetty.
Martti Olavi Siirala oli suomalainen psykoterapeutti, lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä psykiatrian dosentti (1922–2008). Hänen edustamaansa näkemystä on kutsuttu sosiaalipatologiaksi. Tämän mukaan ihminen on aina yhteisönsä osa. Sairaus sen sijaan syntyy tämän yhteisön ulkopuolelle ajautumisesta, sijoiltaan-joutumisesta. Tämä taas heijastelee laajempia inhimillisen kanssakäymisen vaikeuksia ja ongelmia, sukupolvelta toiselle periytyviä siirtotaakkoja. Nämä korostuvat epätoivosta, puhumatta ja kohtaamatta jäämisestä, kanssakäymisen kroonisista ongelmista, lukkiutuneista traumoista. Toisaalta taakat eivät jakaudu tasaisesti, vaan saattavat langeta esimerkiksi yhden perheen ja tämän sisällä yhden perheenjäsenen kannettavaksi. Keskeinen tematiikka oli myös vastuun käsite. Tuomitseminen ja syyllistäminen on paitsi eräs tapa paeta vastuuta, myös tapa, jolla ihminen saatetaan ajaa psyykkisiin ongelmiin. Tämän vastakohtana olisi tarpeen ottaa vastuu, toisin sanoen ottaa kannettavaksi sellaisiakin ongelmia, jotka eivät suoranaisesti itselle kuulu. Näin vaikkapa mielisairaita hoitava psykiatri on tavallaan sijaiskohtaaja, sairastuneen perheelle ja laajemminkin koko yhteiskunnalle kuuluvan vastuun kantaja.
Arne Dekke Eide Næss (norjalainen filosofi, 1912–2009) esittää kirjansa Livsfilosofi johdannossa: ”Kirjan tarkoitus on tarjota lukijalle matka, joka kulkee nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevasta karkeasta ja perusteettomasta tunteiden aliarvostamisesta elämässä siihen suuntaan, joka vie tunteiden keskeisen aseman tiedostamiseen ihmisen ajatuksissa ja toiminnassa.” Hän on ns. syväekologian perustaja. Syväekologia on näkemys, joka korostaa ihmisen yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa. Sen mukaan elämää tulee kunnioittaa ja luonnolla ja biodiversiteetillä on itseisarvo. Ihmisillä ei katsota olevan oikeutta tyydyttää toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Syväekologia korostaa elämistä harmoniassa luonnon kanssa ja vastustaa tarpeetonta kulutusta.
.
Norberto Keppe (brasilialainen psykoanalyytikko, 1927–) oli keskeinen terapeutti-opettaja ja inspiroija viime vuosituhannen loppuun asti Conscientia-menetelmän kehityksessä. Hän oli 1950-luvulla Viktor Franklinin oppilas ja toimi freudilaisena psykoanalyytikkona mutta vähitellen kehitti freudilaisesta viitekehyksestä erovan lähestymistavan, jota kutsutaan integraaliseksi psykoanalyysiksi ja myös analyyttiseksi trilogiaksi. Sana trilogia merkitsee tässä tunteen, ajatuksen ja toiminnan yhteyttä ja se sisältää myös pyrkimyksen integroida teologian, filosofian ja tieteen aloja. Keppe on kiteyttänyt eräitä käytännöllisiä käsitteitä psykopatologiasta. Ne kuvaavat sitä, miten ihminen vääristää ja kieltää sitä, mikä on tervettä: sensuuri, suuruudenhulluus ja perfektionismi (teomania), kateus ja inversio. Hän kirjoittaa ”Kun ihminen tiedostaa sitä hyvää ja arvokasta mitä hänessä on, tuntee hän velvollisuudekseen hoitaa, vaalia ja käyttää sitä.” Hän jatkaa, että ihmisen ongelma ei ole itsetuntemuksen puute, vaan hänen taistelunsa sen välttämiseksi. Tästä koulukunnasta erkaantui ja muodostui vähitellen Conscientia-menetelmä.
Hallandin hoitokorkeakoulun esittelylehtisessä sanotaan: ”Ihminen on luonnostaan hyvä, aktiivinen, vapaa ja luova.” Siis ihmisen perusolemus on terveys, vaikka olemassaolomme elämässä sisältääkin meissä kaikissa jotain kielteistä.
Meillä on täysi vapaus tuntea ja ajatella, mutta rajoitettu vapaus toimia.
Conscientia