header

Ihmiskäsitys

Ihminen toimii kolmella eri tasolla:

Psyykkinen toiminta:
Ihminen ajattelee (älyllinen), tuntee (aistii, havaitsee) ja toimii henkisesti. Psyykkiseen elämään sisältyy ikuinen mysteeri: tahto, vapaus valita asennoitumisensa eri elämän tilanteissa. Tahto merkitsee vapautta ja siten vastuuta kaikilla toiminnan tasoilla. Henkinen toiminta on ihmisen sisimmässä syvällisintä, sitten tunnetoiminta ja lopulta pinnallisimpana ajattelu.

Fysiologinen (materiaalinen, fyysinen) toiminta:
Ihminen toimii neurologisessa, hormonaalisessa ja immunologisessa järjestelmässä. Hän kasvaa, liikkuu, sulattaa ravintoa, vastaanottaa energiaa, sairastuja parantuu, kehittyy seksuaalisesti, vanhenee. Hän ohjaa fysiologisia prosessejaan jossain määrin psyykkisen toimintansa kautta.

Sosiaalinen toiminta:
Ihminen aloittaa yhteyden toisiin ihmisiin jo sikiövaiheessa. Hän aistii ja kokee muita ihmisiä ja olosuhteita omalla tavallaan (tahto – vastuu). Hän saa vaikutteita vanhemmiltaan, muilta läheisiltään ja sitten yhä enemmän yhteiskunnasta. Sillä tavalla hän saa yhteyden itseensä, kypsyy ihmisenä ja hän itsetuntonsa ja elämäntaitonsa kehittyvät. Yhteiskuntarakenne ja sen arvot hyvässä ja pahassa ovat hyvin merkityksellisiä hänen persoonallisuutensa kehitykselle. Ihminen jäljittelee eniten sitä, minkä kokee tavanomaisimmaksi, mukaan lukien myös sen, mikä on sairasta.

Ihmisellä on luonnollinen terve rakkauden tarve. Rakkautta voidaan kuvata sanoilla lämpö, Kuva rakkaudesta luottamus, avoimuus (uteliaisuus), ilo ja kiitollisuus. Rakkaus tarkoittaa sitä, että haluaa hyvää ja toimii sen mukaisesti. Vanhempien rakkaus on lapselle suurin ja tärkein ilonaihe ja turva. Kun lapsi kokee olevansa rakastettu, hän tuntee, että hän saa olla olemassa.

Joskus rakkauden puute tulee esiin jatkuvana huomion hakemisena, mikä koetaan usein häiritseväksi, jotenkin neuroottiseksi. Olennaisinta siinä on kuitenkin terve rakkauden tarve. Ihminen haluaa elää, olla mukana, havaita todellisuutta ja toteuttaa kykyjään sekä kokea olevansa hyväksytty ts. tuntea ja tiedostaa olemassaolonsa.

Ihminen on perusolemukseltaan hyvä, mutta hänen geneettisessä rakenteessaan on puutteita tai virheitä sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla. Kukaan ei ole täydellinen. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, mutta toiminnaltaan erilaisia.

Ihminen pohtii tekojensa eettisyyttä, ajattelee elämänsä tarkoitusta, kuoleman jälkeistä olotilaa. Hän toimii henkisellä eli metafyysisellä tasolla. Alla oleva kuvio on lähtökohtana pohtiessamme psyykkisten, fyysisten ja ulkoisten toimintojen välisiä yhteyksiä: Kuva näyttää psyyken tietoisuutena, tahtona ja eri psyykkisinä toiminnan tasoina: henkisenä (metafyysisenä), tunneperäisenä ja älyllisenä.

Kehossa on kolme tärkeää fysiologista toimintaa: neurologinen (kehon kommunikaatiojärjestelmä), hormonaalinen (ohjausjärjestelmä) ja immunologinen (puolustusjärjestelmä). Ihmisen reaktiot ja käyttäytyminen saavat alkunsa hänen psyykkisistä toiminnoistaan:

IHMISKUVA SUOMI

Yllä oleva kuva osoittaa yleisvaltaisesti, miten voidaan päätyä seuraaviin johtopäätöksiin tai perusajatuksiin ihmisestä:

PSYYKKINEN TOIMINTA VAIKUTTAA FYYSISEEN JA PÄINVASTOIN.
Elämänmyönteinen psyykkinen toiminta, kuten ilo ja rakkaus, tasapainottavat neurologista, hormonaalista ja immunologista toimintaa ja edistävät siten fyysistä terveyttä, kun taas kielteinen tunnetoiminta, kuten pelko, viha ja katkeruus (stressitunteet), aiheuttavat sairastumista. Voltaire kirjoitti: Lääkintätaitoon kuuluu potilaan kunnossapitäminen samalla kun luonto parantaa sairauden.

IHMINEN ON TIETOISUUTENSA.
Jotta ihmisen elämällä olisi merkitystä, ihmisen täytyy olla tietoinen itsestään ja siitä, minkä keskellä elää. Tässä sana tietoisuus sisältää eettisyyden (omatunto) sekä kaikki psyykkisen toiminnan ulottuvuudet: henkisen, tunteen ja ajattelun (älyn) tasot. Ilman tietoisuutta elämällä ei ole tarkoitusta. Siksi voidaan yksinkertaistaa: Ihminen on tietoisuutensa.

KAIKKEA, MITÄ NÄEN TOISESSA, ON JOLLAIN TAVALLA ITSESSÄNI.
Koska kukaan meistä ei ole täydellinen missään mielessä, jokaisella meistä on enemmän tai vähemmän kaikenlaisia puutteita. Tässä mielessä niitä puutteita, joita huomaan toisessa, on myös minussa jossain muodossa. Aivan samoin kuin kykyjä, joita näen toisessa, on enemmän tai vähemmän myös minussa. (Katso liite 1 Inhimilliset rikkaudet ja estot sekä liitteet 2 – 5, joissa estoja kuvataan tarkemmin.) Siksi henkilö, joka minua aivan erityisesti ärsyttää tai ahdistaa, on minulle jollain tavalla tärkeä sisäinen peili (joko samankaltaisuutensa tai vastakkaisuutensa vuoksi).

SITÄ, MITÄ TEKEE TOISELLE, ON JO TEHNYT ITSELLEEN.
Se, mitä ihminen tekee toiselle, on lähtöisin hänen sisäisestä toiminnastaan ja tarkoitusperistään. Kun hän esimerkiksi tekee hyvää toiselle, se on seurausta siitä, että hän haluaa hyvää ja tekee hyvää sisimmässään (henkisessä, tunne- ja ajatustoiminnassaan). Toisen loukkaaminen on seurausta siitä, että on jo toiminut kielteisesti sisimmässään ja siten aiheuttanut vahinkoa itselleen.

KUKAAN EI TEE PAHAA TIETOISESTI.
Sokrateen mukaan kukaan ei tee pahaa kenellekään tieten tahtoen, siis tietoisesti. Kun ihminen toimii tuhoavasti, hän kieltää tietoisuutensa. Hän jopa kokee, että hänellä on oikeus ja syy toimia hyökkäävästi todellisuutta vastaan. Pahaa tehdessään hän on jo valinnut tietoisuuden torjumisen.

TIETOISUUDEN TORJUMINEN TRAUMATISOI
Se, mistä ihminen eniten haluaa välttää tietoisuutta, saa suurimman vallan hänessä. Esimerkiksi tekemätön työ, jota ei halua ajatella, häiritsee koko ajan. Tai jos ihminen on joutunut väkivallan kohteeksi eikä halua hyväksyä tietoisuutta siitä, tapahtuneen muisto kielletään ja se aktivoi tapahtuman kokemuksen; ihminen traumatisoi itse itsensä. Taistelu tietoisuutta vastaan on taistelua ihmisen olemuksen olennaista osaa vastaan. ihminen kokee voimakkaan epäoikeudenmukaisuuden tunteen ja reagoi puolustautumalla. Ihminen ei havaitse, että hän itse kieltää itsensä (kieltämällä tietoisuutensa). Sen sijaan hän kokee helposti, että muilla ihmisillä on vihamielisiä tarkoitusperiä (projektio, paranoia).

PAHAA VOIDAAN PARANTAA VAIN HYVÄLLÄ.
Pahaa ei voida parantaa pelolla tai vihalla. Jos pettyy ja suuttuu saatuaan päänsäryn, olo ei parane, vaan päinvastoin pahenee. Kun joku on vihainen, ei tilanne paranne sillä, että itsekin vihastuu. jos joku riitelee, ei asiaa auta, että itsekin suuttuu. Sairaan voi parantaa vain hyvällä. Vain hyvyys, rakkaus, parantaa pahan. Henkisyys tarkoittaa ei-materiaalista, metafyysistä, transsendentaalista, jota kaikki uskonnot pohtivat ja määrittelevät kukin omalla tavallaan. Yleisesti voisi henkisyyttä nimittää syvimmäksi, selittämättömäksi ulottuvuudeksi, johon kuuluu yhteys universaaliin eettisyyteen (omaantuntoon).

Aristoteles (kreikkalainen tiedemies filosofi, 384-322 e. Kr.) filosofoi kaiken alkuperästä, Kuva kierreportaikosta jota hän nimitti "ensimmäiseksi liikuttajaksi". Aristoteleen mukaan ensimmäisen liikuttajan olemus on puhdasta toimintaa, ts. suunnattoman intensiivistä toimintaa hyvyydessä, kauneudessa ja totuudessa, ts. rakkaudessa. Tämä voidaan yhdistää juutalaiseen, kristilliseen ja islamin uskoon ihmisestä Jumalan kuvana. Voidaan todeta, että ihmisen perusolemus on puhdasta rakkaudellista toimintaa. Siinä määrin kuin ihminen toimii rakkaudellisesti, hän on oma itsensä. Kun ruokkii pelkoja tai ylläpitää katkeruutta vihaa, kieltää itsensä. Ihmistä voidaan tarkastella myös energeettiseltä kannalta. Elämä on energiaa, pohjimmiltaan metafyysistä energiaa. Ihminen on kuin antenni, joka ottaa vastaan elämänenergiaa (kuin puu, joka ottaa vastaan aurinkoenergiaa ja yhdistää sen materiaan). Kun ihminen avautuu elämälle, hän on kuin avoin antenni. Kun hän sulkee itsensä, hän sulkee antenninsa ja tulee voimattomaksi.

Olennainen tekijä tässä jatkuvassa prosessissa tuntuu olevan suhtautuminen tietoisuuteen. Kun ihmisellä on tärkeää tietoisuutta, jota hän torjuu, hän sulkee antenninsa, mikä aiheuttaa stressiä. Energian sisäänotto on estettynä. Kun hän avaa itsensä tietoisuudelle, energia-antennikin avautuu.

Usein koemme olevamme tunteittemme uhreja ikään kuin ne syntyisivät jostain mustasta laatikosta sisällämme täysin ilman omaa ohjaustamme ja vastuutamme. Täten selittelemme tuhoavat reaktiomme ja estämme itseämme toimimasta eri tavalla. Siis kiellämme helposti vastuun ja tietoisuuden tunteistamme.