header

Lähtökohtia

Conscientia-menetelmä on kehitetty useista eri lähteistä. Keskeisenä lähtökohtana on integraalinen psykoanalyysi, brasilialainen psykoanalyyttinen suuntaus, jonka on perustanut Norberto Keppe (Itävalta ja Brasilia, 1927-). Psykoanalyyttista näkökulmaa on sovellettu ja kehitetty eri ryhmissä, kouluissa ja työpaikoissa Suomessa, Ruotsissa ja ennen muuta Brasiliassa suuren latinalaisamerikkalaisen kansanliikkeen Maattomien maatyöläisten liikkeen (Movimento dos Trabalhadores Rurais sem Terra MST) useissa työosuuskunnissa ja sisäoppilaitoksissa

Menetelmään on yhdistetty kokemuksia erityistarpeisiin kehitetystä yksilöterapiasta yhteisössä, jossa ihmisillä ei ole ollut mahdollisuutta tavanomaiseen terapiaan, jolloin he ovat vähitellen luoneet oman ongelmien käsittelytapansa. Menetelmä on muodostunut yli 20 vuoden yhteistyössä asiakkaiden, psykoanalyytikkojen, terapeuttien, oppilaiden, koulunjohtajien, kuraattorien, sosiaalityöntekijöiden, johtajuuskonsulttien, kansanliikkeiden aktivistien ja muiden kanssa. Tavoitteena on yhdentää yksilöllinen ja yhteisöllinen näkökulma. Haluamme myös yhdentää psykoanalyyttisen ja kognitiivisen menetelmän terapeuttisessa prosessissa.

Seuraavassa on lainauksia ja tulkintoja eri ajattelijoilta, jotka ovat vaikuttaneet menetelmän syntyyn.

Hippokrates
Hippokrates (Kreikka, n. 460-n. 370 e. Kr.), jota on kutsuttu länsimaisen lääketieteen isäksi, sanoi, että terveys on ihmisen sisäistä tasapainoa ja tasapainoa hänen ja hänen ympäristönsä välillä; parantuminen merkitsee, että ihminen tulee tietoiseksi vastahakoisuudestaan ja alkaa elää luonnon lakien mukaisesti. Lähes saman asian ilmaisi François Voltaire (Ranska, 1694-1778) 1700-luvulla: "Lääketieteen tehtävä on rauhoittaa potilas, että luonto voi parantaa sairauden."

Sokrates (Kreikka, n. 470-399 e. Kr.) katsoi, että totuus on ihmisen sisimmässä. Filosofin tehtävä on toimia kätilönä, auttaa tiedon (tietoisuuden) syntymistä kyselykeskustelun avulla. Psykoanalyytikoilla on sama tehtävä.

Platon (Kreikka, n. 427-347 e. Kr.) mukaan emme voi luottaa aisteihimme, mutta voimme luottaa siihen, mitä järkemme sanoo, sillä järki on sama kaikilla ihmisillä. Hänellä oli käsitys, että ihmisellä on yhteys universaaliin totuuteen jonkinlaisen eettisen tajun, järjen, avulla.

Aristoteles
Aristoteles (Kreikka, 384-322 e. Kr.) kuvasi Jumalaa puhtaana toimintana, ts. suunnattoman intensiivisenä toimintana (luovana) hyvyydessä, totuudessa ja kauneudessa. Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ihminen käsitetään Jumalan kuvaksi. Siten ihmisen sisin olemus on puhdasta toimintaa, mutta tietenkin inhimillisin rajoituksin. Siinä määrin kuin ihminen toimii ”puhtaasti” (rehellisesti, kauniisti ja rakkaudellisesti), ihminen on oma itsensä tai sellainen, joksi hänet on luotu.

Augustinus (Rooman valtakunta, 354-430) katsoi, että paha on Jumalan poissaoloa. Pahuudella ei ole itsenäistä olemassaoloa.

Tuomas Akvinolainen (Italia, 1225-74) yritti yhdistää Aristoteleen filosofian ja kristillisen opin. Etiikassa Tuomas Akvinolainen liittyi Aristoteleen ajatukseen tarkastella totuutta täydellisenä onnentilana.

Kierkegaard
Sören Kierkegaard (Tanska, 1813-55) samoin kuin Karl Jaspers (Saksa, 1883-1969) ajattelivat, että ihmisen olemassaolo on suhteessa johonkin, mikä ylittää äärellisen, konkreettisen elämän. Ihminen suhtautuu itseensä siltä pohjalta kuin hän suhtautuu tähän transsendentaaliseen (metafyysiseen) instanssiin (elämän tarkoitukseen, Jumalaan). Eksistentialismissa katsotaan, että ihmisellä on vapaus valita, hänellä on vastuu valinnastaan ja hän kokee sen seuraukset eri tasoilla. Eettinen taju, omatunto, on olemassa siksi, että se herättäisi ymmärryksen vääristä tarkoitusperistä ja valinnoista (yhtäläisyys Sokrateen ja Platonin kanssa). Kaikki valinnat tähtäävät pohjimmiltaan metafyysiseen, ts. aineellisen olemassaolon tuolle puolen, kuoleman jälkeiseen elämään. Essenssi (sisin olemus)on olemassa itsestään, eksistenssi (olemassaolo) on ihmisen valintojen seurausta.

Fjodor Dostojevskij (Venäjä, 1821-81) kirjoitti, että ihmisen toimintamotiivit ovat paljon mutkikkaammat ja moniselitteisemmät, kuin voimme milloinkaan käsittää. Ihminen kykenee vaalimaan sielussaan korkeimpia ihanteita ja alhaisimpia tarkoitusperiä - samanaikaisesti ja hyvässä uskossa.

Hän on kirjoittanut myös, että ilman puhdasta sydäntä ei synny täyttä tietoisuutta. Ihminen tietää paljon huomaamattaan (älyllisesti), vain tuntemalla. Totuus ei tule ulkopuoleltasi, vaan sisimmästäsi, antaudu sille. Jos hillitset itsesi, olet vapaampi kuin koskaan voit uneksia. Ihmisen täytyy rakastaa kaikkea havaitakseen Jumalan salaisuuden kaikessa.

Anton Makarenko (1888-1939), venäläinen pedagogi, kehitti Maxim Gorkin (Venäjä, 1868-1936) innoittamana kollektiivipedagogiikan. Hän korosti, että vaarallisinta lapselle on elää ja tottua suunnitelmattomaan ja toimettomaan elämään. Hän perusti siirtoloita nuorisojengiläisille huolenpito, kunnioitus, selkeät vaatimukset, yhteistyö ja demokratia eheyttävinä periaatteina.

Logoterapia (eli eksistenssisanalyysi) tähtää perustajansa Viktor Franklin (Itävalta, 1905-97) mukaan vastuuntuntoon. Kirjassaan Tiedostamaton jumala. Psykoterapian ja uskonnon suhteesta. (Kirjayhtymä, Helsinki 1987) hän sanoo, että olemassaolo on vastuullista elämää. Psykoanalyysin pitäisi tuoda juuri viettiperäisyys tietoisuuteen – eksistenssianalyysissä taas henkisyys tulee tietoisuuteen. Eksistenssianalyysissa käsitellään sitä, että inhimillinen olisi jotain, jota ei ohjaa vietit vaan vastuullisuus, juuri – henkinen! – olemassaolo.

Maria von Ebner-Eschenbach
Maria von Ebner-Eschenbach (Itävalta, 1830-1916): "Ole tahtosi herra ja omantuntosi palvelija"

Frankl käsitti omantunnon ilmiönä, joka ylittää ihmisen oman olemassaolon, ja siten hän ymmärtää olemassaolonsa transsendentaalisessa perspektiivissä. Omatuntoni on siis jotakin enemmän kuin minuuteni, jonkin toisen äänitorvi. Ihminen havaitsee tämän äänen - transsendentaalisen äänen. Tahtoni herrana olen luoja - omantuntoni palvelijana olen luotu olento.

Todellisuudessa ihmisen olemassaolo ylittää aina itsensä, hakee aina tarkoitusta. Logoterapiassa puhutaan "tarkoituksen tahtomisesta". Kaikissa uskonnoissa on loppujen lopuksi aina kyseessä sama usko: usko perimmäiseen tarkoitukseen. Emme ole lähestymässä universaalia uskontoa, vaan sen sijaan henkilökohtaista uskonnollisuutta, jossa itse kukin löytää oman henkilökohtaisen kielensä kääntyessään Jumalan puoleen. Eri puhekieliä on suuri joukko. Ei kukaan voi väittää, että hänen kielensä olisi muita parempi. Samalla tavalla ihminen voi löytää Jumalan - ainoan Jumalan - sillä välineellä, jonka jokainen uskonto tarjoaa.

Tiedostamattoman uskonnollisuuden pitäisi tarkoittaa, että pyrimme aina tiedostamattamme kohti Jumalaa., että meillä on jo tiedostamaton suhde Jumalaan. Sigmund Freud (Itävalta, 1856-1936): kirjoitti sitä vastoin ”Uskonto on yleisinhimillinen pakkoneuroosi.”

Franklin mukaan uskovaisen lääkärin (tässä, psykoanalyytikon) kantaa mitä suurinta huolta siitä, että uskonnollisuus pääsee spontaanisti esiin. Myös uskonnottomaksi julistautuvassa ihmisessä on piilevää uskonnollisuutta. Kaiken aidon uskon täytyy olla spontaania.

Pakkoneurootikkojen (tunnontarkka huolellisuus ja yliherkkä omatunto) suuruudenhulluutta on, että he haluavat asettua luodun olennon ominaisuutensa yläpuolelle.

Mitä laajempi tarkoitus on, sitä vaikeampi sitä on käsittää. Rajatonta tarkoitusta on rajallisen olennon ylipäänsä mahdoton käsittää. Tähän päättyy tiede, ja viisaus saa puheenvuoron, sydämen viisaus, josta Blaise Pascal (Ranska, 1623-62) sanoi kerran "Sydämellä on syynsä, joita järki ei voi koskaan käsittää." Jokainen tilanne on kutsu, jota on kuultava ja toteltava. Jopa toivottomasta tilanteesta ihminen löytää tarkoituksen.

Emmanuel Swedenborg (Ruotsi, 1688-1772): Rakkaus ja viisaus eivät ole minkään arvoisia, jollei niitä panna käytäntöön. Ne ovat vain fantasiaa eivätkä tule todellisiksi ennen kuin ne ovat hyödyksi.

Myrsky sammuttaa pienen liekin, mutta saa suuren tulen roihuamaan, niin hiipuu heikko usko vaikeuksissa ja onnettomuuksissa, kun taas vahva usko vahvistuu niissä. Ludwig Wittgenstein (Itävalta-Englanti, 1889-1951): "Usko Jumalaan merkitsee, että oivaltaa, että elämällä on tarkoitus."

Albert Einsteinin (Saksa, 1879-1955) mukaan koulun tavoitteena on paitsi herättää yksilön synnynnäiset kyvyt ja uteliaisuus myös kehittää yksilön vastuuntunnetta toisia ihmisiä kohtaan. Hän arvosteli koulua siitä, että se sen sijaan ylistää yksilöä ja luo kilpailumentaliteettia, niin kuin on laita nykyisessä yhteiskunnassa. Ihmistä tulisi arvostaa sen mukaan, mitä hän kykenee antamaan, eikä sen mukaan, mitä hän pystyy hankkimaan itselleen.

Brasilialainen pedagogi Paulo Freire (Brasilia, 1921-97) totesi, että jokaisesta sorretusta tulee sortaja. Kun ihminen hyväksyy psykologisesti, että häntä sorretaan, hän sortaa itseään, ja sen seurauksena hänellä on taipumus sortaa myös toisia.

Erich Fromm
Erich Fromm (Saksa, 1900-80) yhdisti Karl Marxin (Saksa, 1818-83) yhteiskuntakritiikin ja Sigmund Freudin psykoanalyyttisen ihmiskuvan niin sanotuksi ateistiseksi mystiikaksi. Sekä autoritäärisessä kommunismissa että niin kutsutussa vapaassa kapitalismissa hallitsee ammattipoliitikkojen ja pääoman omistajien byrokraattiluokka. Molemmat ovat täysin materialistisia perusnäkemykseltään huolimatta lännen kristillisestä ideologiasta ja maallisesta vapautusopista idässä. 1800-luvulla ongelmana oli, että Jumala on kuollut, 1900-luvulla ongelma oli, että ihmisyys on kuollut. Tulevaisuudessa vaarana on, että ihminen muuttuu robotiksi. Robotit eivät kapinoi.

Fromm kirjoitti, että meidän täytyy hajauttaa työ ja valtion virastot ja antaa niille inhimilliset mittasuhteet. Talouden sektorilla tarvitsemme kaikkien yrityksessä työskentelevien yhteishallintoa, että heidän aktiivinen ja vastuullinen osallistumisensa olisi mahdollista. Ihmisten hyväksikäyttö on lopetettava ja taloudesta pitää tulla ihmisen kehityksen palvelija. Pääoman tulee palvella työtä, tuotteiden elämää.

Norberto Keppen mukaan paha on seurausta hyvän kieltämisestä. Pahuutta ei ole olemassa itsestään, vaan se tarvitsee hyvää ollakseen olemassa. Keppe on kiteyttänyt eräitä käytännöllisiä käsitteitä, jotka kuvaavat sitä, miten ihminen vääristää ja kieltää sitä, mikä on tervettä: sensuuri, suuruudenhulluus ja perfektionismi (teomania), kateus ja inversio. Kaikki ulkoinen: toiset ihmiset tapahtumat, jotka järkyttävät tai liikuttavat ihmistä, kertoo ihmisestä itsestään eri tavoin. Pelko tai viha, kun ne ovat neuroottisia, merkitsevät useimmiten, että ihminen ei halua hyväksyä tietoisuutta (identifikaatio). Rakkaus, joka ilmenee ”puhtaan” toiminnan kautta, on ihmisen olemus.

Keppe kirjoittaa ”Jos ihminen tunnustaa, että hänessä on jotain arvokasta, tuntee hän velvollisuudekseen hoitaa ja vaalia sitä.” Hän jatkaa, että ihmisen suuri ongelma ei ole itsetuntemuksen puute, vaan hänen taistelunsa sen välttämiseksi. Koska ihminen itse on hyvä, tuntee hän toteuttavansa itseään vain tehdessään hyvää. Ihmisen suurin ongelma ei ole siinä, että hänellä on ongelmia, vaan että hän ei halua nähdä niitä.

Hallandin hoitokorkeakoulun esittelylehtisessä sanotaan, että ihminen on luonnostaan hyvä, aktiivinen, vapaa ja luova. Siis ihmisen perusolemus on terve, vaikka elämä onkin enemmän tai vähemmän sairasta.